Luontaishoitola

Pysähdy hetkeen ja anna itsellesi aikaa.

Hoidot ja ohjaukset kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin

Palvelut

Energeettiset hoidot

Suomessa kehitetty ainutlaatuinen kosketushoito.

Hoidossa käsitellään kasvot, päänahka, kädet ja jalat. Taustalla soi rauhoittava musiikki, jolla osaltaan on terveyttä edistävä vaikutus. Hoidon aikana saatat nähdä chakrojen värejä tai tuntea olevasi irrallaan kehostasi vaikka tunnet painallukset joita teen. Jos hermostosi on ollut oikein kovilla, saattaa hoito tuntua ekalla kerralla hiukan epämiellyttävältä.

Ensimmäisen hoitokerran jälkeen keho voi reagoida hoitoon päänsäryllä, lihaskivuilla, ahdistuksen lisääntymisenä tai mielialan vaihteluina, mutta se menee ohi parissa päivässä. Hoidon jälkeen nukkuminen on helpompaa, sykkeet ovat laskeneet normaalitasolle ja olo on levollisempi, kaikki pienet murheet eivät enää aiheuta stressiä.

Hoitoon tullaan yleensä unettomuuden, levottomuuden, migreenin tai masennuksen takia. Asiakkailla on myös tarvetta saada omaa aikaa kiireisen arjen keskellä sekä ajatusten pysäyttäminen ja ”uudelleen ohjelmointi” on myös yleensä syynä hoitoon tullessa.

Hinta 62 euroa / kesto max 75 min

Tietoisuusohjauksessa asiakkaalla on yleensä tarve päästä tyytyväiseen olotilaan sekä kokemaan sisäinen rauha. Tietoisuusohjaus on hermoston rauhoittamista ja energian sekä elinvoiman kasvattamista erilaisilla harjoitteilla. Samalla asiakas oppii kehotietoisuutta; kehon kuunteleminen sekä kehon viestien kunnioittaminen. Asiakas oppii ymmärtämään miten kehon olotila vaikuttaa tunteisiin ja mieleen.

Tietoisuusohjauksessa asiakas oppii tunnistamaan tunteita ja missä tunteet tuntuu. Sekä miten tärkeää on tuntea niitä ikäviäkin tunteita, jotta keho pystyy päästämään niistä irti.

Hinta 1200 euroa / 6kk. Voi myös maksaa osissa. Tapaamiset 2 krt kuukaudessa 60 / 90 min / krt.  Saat lisäksi itsellesi kotitehtäviä ja minä olen tukenasi whatsapilla aina, kun tarvitset.

Yksi kokeilukerta 50 euroa (60 min)

Tarot-kortteja on kautta aikojen käytetty ennustamiseen. Ennustamisen lisäksi ne kertovat mikä on sinun menneisyyden oppiläksysi, neuvoja tähän hetkeen sekä ohjeita tulevaisuuteen.

Kannattaa tulla rohkeasti kokeilemaan vaikka olisikin uusi asia!

Hinnasto:

  • 5 kortin tarot-tulkinta 34,90 euroa
  • 7 kortin tarot-tulkinta 44,90 euroa
  • 10 kortin tarot-tulkinta 54,90 euroa

Enkelihoidot ovat energiahoitoa, jossa oman enkelisi lisäksi auttajaenkelit tulevat paikalle ja hoitavat asiakkaalta pois raskasta energiaa, parantavat mahdollisia sairauden alkuja sekä asiakas saa myös enkeleiltä viestejä minun kauttani. Kerron viestit, joko hoidon aikana tai hoidon jälkeen ❤️.

Hoidon aikana asiakas voi nähdä chakrojen värejä ja joskus on paikalle saapunut myös edesmennyt läheinen ihminen, joka haluaa kertoa asiakkaalle oman viestinsä.

Hoidon jälkeen asiakkaan olotila on kevyt, vapaa murheista ja kaikki mahdolliset ongelmat ovat ratkenneet, koska energia virtaa vapaammin ja asiakas on saanut toisenlaista selkeyttä asioihin hoidon aikana.
Hoidon jälkeen asiakas saa nostaa myös kaksi enkelikorttia / tarot-korttia ja saa tulkinnan niihin.

Hinta 62 euroa / kesto max 90 min

Hieronta ja Keholliset hoidot

Korvakynttilähoidossa korvat puhdistuvat hellästi ja kipua aiheuttamatta. Lämmön avulla korvavaikku pehmenee ja nousee korvakäytävää pitkin ylöspäin kynttilän alaosaan, jolloin vaikeinkin korvakäytävä puhdistuu. Lisäksi hoito tehdään rauhallisesti ja turvallisesti, saat hetken omaa aikaa ja pääset pysähtymään ihanan hoidon äärelle. Hoidon jälkeen kuulet jälleen paremmin ja olosi on ihanan kevyt. Hoidon kesto n 60 min ja hinta 50 euroa.

Intialainen päähieronta on kuin mini Brain Relief-hoito. Se rauhoittaa, tasoittaa mielialaa, alentaa sykettä sekä helpottaa stressiä. Ja aikaa menee ainoastaan 40 min. Tämä hoito on kiireisen ihmisen pika-apu stressiin!

Hinta 45 euroa

Aineenvaihduntaa kiihdyttävä, tehokas,mutta lempeä hieronta. Lämpö auttaa lihaksia rentoutumaan, jolloin pääsen hieromaan paremmin syvällä lihaksissa olevia jumeja. Rauhoittava musiikki auttaa asiakasta pääsemään syvemmälle rentoutuneeseen olotilaan. Lämpö ja musiikki yhdessä tekevät keholle ihmeitä.

Hinnasto:

  • selkä 62 euroa (50-60 min)
  • jalat 62 euroa (50-60 min)
  • kasvot, hartiat + kädet 55 euroa (45 min)
  • kokovartalohieronta 95 euroa (90 min)

Hieronta sopii ihmiselle, joka haluaa lievittää lihasten jumeja tehokkaasti. Päänsärky, migreeni, lihassäryt sekä lihasten jumitiloista johtuvat nivelsäryt jäävät hoitopöydälle. Hierontatyylini on napakka, mutta hieronta tapahtuu asiakasta kuunnellen.

Teen hieronnassa mobilisoivia otteita ja triggerpistepainantaa sekä tarvittaessa mobilisoin niveltä, jotta nivelen väliin saadaan tilaa ja säryt helpottavat.

Hierontani jälkeen lihaksesi ovat kuin uudesti syntyneet, kolotukset ja pakotukset ovat hävinneet!

Varaa siis aika hierontaan!

Hinnasto:

  • selkä 50 euroa (50 min)
  • jalat 50 euroa (50 min)
  • kädet ja rinta 50 euroa (50 min)
  • hartiat 30 euroa (30 min)
  • koko vartalohieronta 90 euroa (90 min)
Kaukohoidot

Tietoisuusohjauksessa asiakkaalla on yleensä tarve päästä tyytyväiseen olotilaan sekä kokemaan sisäinen rauha. Tietoisuusohjaus on hermoston rauhoittamista ja energian sekä elinvoiman kasvattamista erilaisilla harjoitteilla. Samalla asiakas oppii kehotietoisuutta; kehon kuunteleminen sekä kehon viestien kunnioittaminen. Asiakas oppii ymmärtämään miten kehon olotila vaikuttaa tunteisiin ja mieleen.

Tietoisuusohjauksessa asiakas oppii tunnistamaan tunteita ja missä tunteet tuntuu. Sekä miten tärkeää on tuntea niitä ikäviäkin tunteita, jotta keho pystyy päästämään niistä irti.

Hinta 1200 euroa / 6kk. Voi myös maksaa osissa. Tapaamiset 2 krt kuukaudessa 60 / 90 min / krt.  Saat lisäksi itsellesi kotitehtäviä ja minä olen tukenasi whatsapilla aina, kun tarvitset.

Yksi kokeilukerta 50 euroa (60 min)

Enkelihoidot ovat energiahoitoa, jossa oman enkelisi lisäksi auttajaenkelit tulevat paikalle ja hoitavat asiakkaalta pois raskasta energiaa, parantavat mahdollisia sairauden alkuja sekä asiakas saa myös enkeleiltä viestejä minun kauttani. Kerron viestit, joko hoidon aikana tai hoidon jälkeen ❤️.

Hoidon aikana asiakas voi nähdä chakrojen värejä ja joskus on paikalle saapunut myös edesmennyt läheinen ihminen, joka haluaa kertoa asiakkaalle oman viestinsä.

Hoidon jälkeen asiakkaan olotila on kevyt, vapaa murheista ja kaikki mahdolliset ongelmat ovat ratkenneet, koska energia virtaa vapaammin ja asiakas on saanut toisenlaista selkeyttä asioihin hoidon aikana.
Hoidon jälkeen asiakas saa nostaa myös kaksi enkelikorttia / tarot-korttia ja saa tulkinnan niihin.

Hinta 62 euroa / kesto max 90 min

Ryhmät

Enkeleiden avulla pystyt helpottamaan omaa olotilaasi. Enkelit haluavat, että sinä voit hyvin ilman murheita. Enkeli-illoissa saat yhteyden omaan enkeliisi ja teemme erilaisia matkoja enkelten maailmaan. Enkeli-illan jälkeen tiedät miten saat yhteyden omaan enkeliisi ja miten pystyt hänen kanssaan kommunikoimaan. Enkeli-iltojen teema vaihtuu myös joka kerta. Illan kesto 60-90 min ja hinta 35 euroa.

Meditaatioillat ovat tehty sinua varten, joka haluat rentoutua, rauhoittua ja saada syvempään itseesi. Intuitio on meissä kaikissa, mutta meditaation avulla pääset paremmin yhteyteen omaan intuitioosi. Intuitio on enkelten viestintään ja meditaation avulla osaat helpommin kuunnella viestejä. Iltojen teema vaihtuu joka kerta, joten ole kuulolla mikä teema olisi sinulle sopiva. Illan kesto 60-90 min. Hinta 35 euroa.

Joulumarkkinat 6.-7. joulukuuta Joensuun Areenalla

Olen Joensuun Areenan joulumarkkinoilla 6.-7.12 klo 10 – 17. Minulla on siellä myytävänä esimerkiksi ihanan talisadesing.fi – tuotteita. Lisäksi upeita tarjouksia on tulossa kaikista ihanista hoidoista. Tervetuloa moikkaamaan ja ostoksille!

Rauhaa, energiaa ja läsnäoloa

Alina Leisiö

Olen 47 – vuotias, Joensuussa 7 vuotta asunut entinen sairaanhoitaja. Sairaanhoitajana ehdin olla 17 vuotta, kunnes tuli alanvaihto eteen. Hierojaksi valmistuin vuonna 2009, energiahoitajaksi vuonna 2016, personal traineriksi vuonna 2018, Brain Relief-hoitajaksi vuonna 2023 ja kuumakivihierojaksi vuonna 2024.

Terveys on aina ollut lähellä sydäntä ja sitä haluan tehdä erilaisissa muodoissa jatkossakin. Parasta omassa työssäni on se, että pystyn vaikuttamaan ihmisten terveyteen positiiviselle tavalla.

Olen huomannut monen asiakkaan terveyden, olotilan ja mielialan kohonneen hoitojeni myötä ja se antaa itselle todella paljon. Nautin työstäni ja teen sitä täydestä sydämestäni. Mikään ei ole sen parempaa kuin asiakas, joka lähtee hoitotilasta kotiin rentoutuneena ja hymyssä suin.

Brain Releaf hoitoa kaksi kertaa takana. Minulla ei juurikaan ollut mitään odotuksia, Alina suositteli hoitoa, kun kerroin pitkittyneestä stressistä. Itse hoito on äärimmäisen rentouttava ja ihana kokemus. Hoidon vaikutus oli selkeästi huomattavissa seuraavana päivänä ja kuluvan viikon aikana. Mieli meni ensin aika vahvaan stressitilaan, mutta otin yhteyttä Alinaan ja hän osasi hienosti rauhoittaa ja ohjeistaa eteenpäin. Muutaman päivän jälkeen olo oli kevyempi ja pirteämpi kuin pitkään- pitkään aikaan. En henkilökohtaisesti olisi uskonut, että vaikutus voi olla noinkin voimakas. Jatkan ehdottomasti suositellun hoitojakson loppuun saakka, ja todennäköisesti pidemmällekin.
- Mari Karmakainen
4 viikkoa sitten
Voin suositella kuumakivihierontaa lämpimästi kaikille, jotka haluavat sekä ihanan rentoutushetken, mutta samalla myös sopivan napakan hieronnan. Täydet pisteet siis sekä hoidolle, että asiakkaan täysivaltaisesti huomioivalle hoitajalle. Kiitos, Alina. 😊
- Sari Kotivuori
2 kuukautta sitten
Rento, lämmin ja avoin tunnelma. Sai kuitenkin rauhassa keskittyä vastaanottamaan hoitoa. Suosittelen kuumakivihierontaa. Oli ihana
- LemurianHeart
2 kuukautta sitten
Aina olen saanut hyvää hierontaa, myös kuumakivihieronnassa. Mukava ja osaava ammattilainen. Paikka on viihtyisä ja hyvällä sijainnilla. Useasti käyneenä suosittelen ehdottomasti muillekin.
- Anne Korhonen
6 kuukautta sitten
Lämmin, ihana, rempseä ja asiantunteva kohtaaminen❤️
- Hanna Virmalainen
2 kuukautta sitten
Voit varata ajan verkossa 24/7

Varaa aika

Kokonaisvaltaista hyvinvointia? Ota yhteyttä!

Ota yhteyttä

hyvanolonkehto@gmail.com
0413152587
Aspitie 10, 80100 Joensuu